Harri Teronen ja Bistro C

Bistro C on perustettu vuonna 2023.
– Tarjoamme bistro-ruokaa niin pitkälle kotimaisista raaka-aineista kuin suinkin mahdollista, kertoo pienyrittäjä Harri Teronen.
– Liha- ja kalatuotteemme ovat aina tuoreita ja kotimaisia. Ja esimerkiksi sienemme tulevat seitsemän kilometrin päästä.

– Tarjoilemme pieniä annoksia, koska haluamme, että meillä maistuu yhden ruokailun aikana erilaiset maut sekä niihin kuuluvat viinit. Yllätysmenumme on räätälöitävissä, ja se sisältää lihaa, kalaa, kasvista, kylmää, kuumaa ja makeaa. Yllätysmenun saa myös vegaanisena. Lisäksi tarjolla on viiden ruokalajin menu, jonka saa valita itse ruokalistalta.

– Olen ylpeä henkilökunnastamme, meillä on hyvät kokit ja salihenkilökunta. Yhteinen suunnittelutyömme varmistaa, ettemme uraudu, vaan saamme ruokalistaamme erilaisia näkökulmia ja palettimme pysyy laajana. Bistro C:n tunnelma on rento ja intiimi, koska tämä on pieni paikka, jossa on rajallisesti asiakaspaikkoja. Ruokamme on enemmän aikuiseen makuun, koska maut ovat niin voimakkaita. Toki voimme räätälöidä ruokia lapsillekin.

– Pienyrittäjänä en pääse joka päivä kävelemään pilvillä, vaan tekeminen on aika raadollista. Kaikkeni minä yritän. Onneksi meillä on hyvä yhteishenki, joka auttaa jaksamaan. Emme kilpaile asiakkaista niinkään hinnalla vaan laadulla. Yksi vahvuutemme on joustavuus, voin tehdä asioihin silmänräpäyksessä muutoksia, kun joko kuulen asiakkaidemme mielipiteen tai keksimme porukalla hienon, uuden, asian. Pienyrittäjän on helppo hengittää, kun myy hyvää.

– Bistro C löytyy rautatieaseman kyljestä osoitteesta Rautatienkatu 20. Tänne pääsee ratikalla, bussilla ja omalla autolla, parkkitalo sijaitsee kadun toisella puolella, kivenheiton päässä Hämeenkadusta.

Bistro C

Tunnelmallinen ravintola Tampereen keskustassa. Suussa sulavat bistroannokset, huolella valitut viinit ja rento tunnelma tekevät illasta elämyksen.

Rautatienkatu 20, 33100 Tampere

Sivusto