Jonna Numminen ja Vanha Monttu

Tampereen Hämeenkadulta löytyvä Vanha Monttu on omaleimainen ja aito ravintola. Vanhaa Monttua pyörittävä Jonna Numminen kertoo, että ravintola perustettiin vuonna 1994 pubiksi, ja vuonna 1996 saatiin myös karaokepuoli, entinen Kellari Myyrä, mukaan.
– Vanha Monttu on tamperelaisten olohuone, lähiökuppila keskustassa. Tarjoamme pientä pubiruokaa, kuten kanakoria, siipiä ja Minimättöä. Suosittua aamupalaamme saa joka päivä klo 13 asti.

– Monttu on legendaarinen paikka, aito pubi, jossa on ajan patinaa tallella. Tänne on helppo tulla yksin, mutta aina löytyy halutessa myös seuraa. Meillä on omat ihanat kanta-asiakkaamme, mutta kaikki uudet otetaan lämmöllä vastaan. Tämä on kuin perhe, johon kuuluu monen ikäistä ja näköistä ihmistä, ja kaikki voivat istua samoissa pöydissä sulassa sovussa.

– Tilamme on kellarimainen, monesta osasta tehty pubi, taatusti kokemisen arvoinen. Monen mielestä on ihanaa, että Monttu on ja pysyy. Talo, jossa Vanha Monttu toimii, on valmistunut vuonna 1899. Aikoinaan näissä tiloissa on toiminut mm. halkokellari ja hattukauppias. Edelleen vanhempaa väkeä saattaa tulla sanomaan, että on käynyt pikkupoikana tässä tilassa parturissa. Meillä on 142 asiakaspaikkaa ja terassilla 4, toisella puolella voidaan laulaa karaokea kun toisella puolella katsotaan jääkiekkoa. Meillä on pitkäaikainen henkilökunta, johon on helppo tukeutua. Useista asiakkaistamme on tullut meille myös ystäviä.

– Ravintolana haluamme pitää kiinni omintakeisuudestamme. Se on helpompaa pienessä perheyrityksessä, jossa keskusteluyhteydet ovat suorat. Kannamme pienyrittäjyyttä sydänverellä – koemme sekä tuskan että ilon tunteita, koska asiat koskettavat myös henkilökohtaisesti. Emme voi ostaa niin isoja eriä tuotteita, mutta omien käsiemme jälki näkyy, kun korjaamme ja laitamme paikkoja yhdessä. Se on aitoa, suoraan ihmiseltä ihmiselle. Haluamme antaa asiakkaillemme elämystä ja kokemusta. Esimerkiksi forssalainen Olutmylly tekee meille talon omaa olutta Svejkiä, suodattamatonta pilssiä. Ja Metsärannan liha toiveidemme mukaisesti Svejk-grillimakkaraa suosituimpaan annokseemme eli makkaralautaseen.

– Vanha Monttu löytyy osoitteesta Hämeenkatu 17, ykkösratikan pysäkki on suoraan edessämme. Kulje kellarirappusia keltaisen lyhdyn vierestä alas. Tämä on ihan kiva paikka, vaikka rappuset näyttäisivät alkuun pelottavilta.

Kellariravintola Vanha Monttu

Kellariravintola Vanha Monttu on aito ja konstailematon tamperelainen ravintolalegenda, joka on palvellut asiakkaitaan Hämeenkadun alla jo vuodesta 1994.

Hämeenkatu 17 (Raput kellariin), 33200 Tampere

Sivusto